Enni Samurai-cupissa pronssille!

17.1.2010

Raahen judon kisaporukkaa kävi viikonloppuna ( 16.1.2010 ) kilpailemassa kotimaisessa A- ja B-nuorten neliosaisessa ranking-kisassa Samurai-cup 1 -osakilpailussa Lahdessa.
Kisa on kotimaan kovatasoisin A- ja B-nuorten kisa SM kisojen ja NFJO:n jälkeen. Sijoittuminen neljän parhaan joukkoon yhteispisteissä takaa SM kisoissa hyvän lohkosijoituksen, jolloin alkuerissä vastaan ei asetu heti sarjan ennakkoon kovimmat kisaajat.

Raahen judosta tatamilla olivat Enni Kalaja sarjassa BT-57, Sonja Salonsaari sarjassa BT-52 ja Jere Impola sarjassa AP-81. Jerelle kisat olivat ensimmäiset A-junioreissa ja vastus olikin kovempaa, mitä aiemmin on ollut tarjolla. Vastassa oli muun muassa viime vuoden pohjoismaiden mestari B-nuorten 81 kilon sarjassa. Jerelle ei irronnut otteluvoittoja, mutta kova harjoittelu kohti Suomen kärkinimien kaatoa jatkuu ja Jere matkustaakin muutaman lepopäivän jälkeen Pajulahteen Suomen A-nuorten edustusvalmennusleirille.

Sonjan saldoksi kertyi kaksi ottelua, muttei voittoja tällä kertaa. Vastus ei olisi paljon kovempaa voinut olla, sillä ensimmäisessä ottelussa tatamin toiselle laidalle asteli Susanna Sairanen Keravalta, joka on vuoden 2009 nuorten SM-kisojen BT-52 sarjan hopeamitalisti. Toiseen kamppailuun vastaan asettui Anni Bergmann Mikkelistä, joka on suomenmestari 2009 kisoista BT-48 sarjassa. Sonjan ottelu Annia vastaan oli varsinaisella otteluajalla tasainen ja näin jouduttiin jatkoajalle. Jatkoajalla Anni kuittasi matalalla käsiheitolla ottelun itselleen seitsemän pisteen arvoisesti.

Enni Kalajan sarjassa BT-57 olivat niin ikään mukana kaikki ikäluokan kovimmat nimet ja otteluiden tasokin oli sen mukaista. Ensimmäisessä ottelussaan Enni koki tappion Tapanilan Heidi Sarenille ( SM 2009, BT-57 hopeamitalisti ). Jahdatessaan loppuun saakka voittopisteitä Sarenia vastaan Enni joutui avaamaan puolustustaan ja Saren pääsi viemään heitolla kymmenen pisteen arvoisesti yhdeksän sekuntia ennen ottelun päättymistä. Toisessa ottelussaan Enni joutui alussa tappioasemaan Raision Emilia Tuomikoskea vastaan Tuomikosken saatua seitsemän pisteen arvoisen heiton. Ottelu kääntyi kuitenkin nopeasti Ennille, hänen ensin päästyä tasoihin seitsemän pisteen arvoisella heitollaan ja ajassa 2.20 ohi, ottelun lopettaneella kymmenen pisteen arvoisella uhrautumisheitolla. Ennin kolmas ottelu oli äärimmäisen jännittävää seurattavaa, kun vastassa oli sarjan hallitseva suomenmestari Laura Jauhiainen Helsingistä. Kamppailuun saatiin ratkaisu vasta yksitoista sekuntia ennen otteluajan päättymistä. Enni meni seitsemän pisteen johtoon ottelun alkuvaiheilla saatuaan Jauhiaisen tiukkaan sidontaan ottelualueen rajalla. Sidonta kesti 24 sekuntia, kunnes Jauhiainen sai kammettua molemmat ottelijat ulos alueelta ja näin ollen ottelun päättävä kymmenen pisteen sidontahallinta jäi vain yhden sekunnin päähän (25 sekuntia kestävä sidontahallinta tuottaa otteluvoiton). Ottelun puolivälissä Enni sai Jauhiaisen vielä uudelleen sidontaan, josta Jauhiainen kuitenkin pääsi pakenemaan. Jauhiainen jahtasi loppuun saakka voittoa itselleen pystyssä ja onnistui lonkkaheitossaan 11 sekuntia ennen otteluajan päättymistä. Voitto ottelusta siis Jauhiaiselle. Neljännessä ottelussaan Enni onnistui hienosti heittämään isolla uchi-mata jalkaheitolla Heinäveden Elisa Hauhian "katolleen" ja tällä varmistui Ennille sarjan kolmas sija. Viime syksyn SM-kisojen sijoitus ja sarjan keskinäinen järjestys pysyivät kärkikolmikon osalta samoina (Jauhiainen 1, Saren 2, Kalaja 3.), mutta tulevaisuudessa voidaan odottaa järjestyksenvaihtoa, sillä sen verran kovan vastuksen tytöt Jauhiaiselle asettivat.

Huoltajan mietteet,

Reissu oli kaikin puolin onnistunut, lukuunottamatta Sonjan lievää loukkaantumista. Kaikki näyttäisi kuitenkin olevan hänen osaltaan kunnossa. Ennin, Jeren ja Sonjan ottelut olivat jälleen yksi askel kohti kehitystä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti seuraavia koitoksia. Samurai-cup 2 onkin sitten kuukauden kuluttua Savonlinnassa.

-Sami