Seura

Raahen judo ry. on Suomen judoliiton alainen jäsenseura, jonka toiminnan tarkoitus on tarjota mahdollisimman monelle eri ikäryhmälle aktiivista toimintaa liikunnan parissa lajin periaatteita noudattaen.

Pääpaino seuran toiminnassa on junioripuolella huomioiden, niin harraste-, kuin kilpaurheilunkin.
Seura kannustaa erityisesti nuoria osallistumaan aktiivisesti kilpailu-, sekä leiritoimintaan auttaen mahdollisuuksien mukaan aktiivisia henkilöitä muun muassa taloudellisesti kilpailu- ja leirikuluissa.

Seura pyrkii kouluttamaan jo toiminnassa mukana olevia ohjaajiaan edelleen sekä saamaan mukaan uusia ohjauksesta kiinnostuneita henkilöitä.

Aikuisille judon parissa on paljon haasteita omasta aktiivisuudesta riippuen. Mahdollisuuksia ovat muun muassa tuomarikoulutukset, ohjaajakoulutukset, katakoulutukset, katakilpailut jne. Palkitsevin haaste kuitenkin lienee se oma kotisaliharjoittelu, joka palkitsee välittömästi jokaisen harjoituskerran jälkeen hyvällä mielellä.

Raahen judo ry. järjestää vuosittain kotisalillaan kaksiosaisen epävirallisen Pohjois-Suomen alueen alempivöisten seuramestaruuskilpailun tammi-maaliskuussa. Vuonna 2009 Raahen judo ry. voitti pitkän tauon jälkeen kilpailun kiertopalkinnon itselleen ylivoimaisella pistesaaliilla. Vuodesta  2009 alkanut voittoputki jatkui myös vuosien 2010 ja 2011 kisoissa.