Kurikasta 4 sarjavoittoa, 2 hopeaa ja 3 pronssia.

17.4.2011

Aprilli-shiai 9.4.2011, Kurikka

Raahen judon menestyksekäs kisakausi sai jatkoa Kurikassa.

Kisamatka Kurikkaan taittui linja-autolla yhdessä Himangan ja Kokkolan kisaporukan kanssa. Kotiintuomisina Raahelaisilla oli komea nippu mitaleita, joista neljä kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia

Kovimmasta kisasuorituksesta raahelaisittain vastasi tällä kertaa Jasmine Aho ottelemalla sarjavoittoon sekä sarjassa BT-57, että N-57.  Jasmine voitti päivän aikana yhteensä kuusi ottelua ja kaikki ennen täyttä aikaa täysin pistein onnistuneilla  heittosuorituksilla.

Hopeaa kaulaansa hyvillä suorituksilla taistelivat Khirchla Khirchilashvili sarjassa DP-30, häviten ainoastaan Nokian Niko Kinnuselle pisteillä finaalissa sekä Jonne Impola sarjassa CP-66, häviten niin ikään ainoastaan pisteillä finaalissa Tampereen Olli-Oskari Niemelälle. Kolme otteluvoittoa saalisti myös Rajudon Lauri Kurttila sarjassa DP-30 häviten alkuotteluissa ainoastaan sarjavoittajalle Niko Kinnuselle. Kaksi otteluistaan Lauri vei täysin pistein ennen täyttä aikaa ja pronssi irtosi pistevoitolla Ähtärin Nikolas Nokelaisesta.

Sarjassa CP-42 otellut Vili Oivo sai ensimmäiseen otteluun vastaansa tulevan sarjavoittajan, Simo Tammilehdon Ähtäristä,  joka otti heitolla voiton itselleen. Siitä Vilin tie jatkui keräilyeriin, jotka Vili hoiteli puhtaasti kolmella täysin pistein hankitulla otteluvoitolla ja näin ollen sijoittui hienosti kolmanneksi.

Mitalisijan nappasi myös Josif Zon voittamalla yhden ottelun sarjassa CP-34, joka takasi hänelle samalla sarjavoiton. Josif osallistui myös sarjaan CP-38 ollen noin 6-8 kiloa kevyempi muita sarjalaisia. Sarjasta kertyi Josifille kaksi tappiota ja kolmen ottelijan sarjassa se tiesi kolmatta sijaa.

Veeti Oivo ylsi yhteen otteluvoittoon sarjassa DP-42.

Tulokset, tilastot ja kaaviot.

Seuraava kisareissu tehdään koko seuran voimin Oulussa järjestettävään Haru-shiaihin lauantaina 7.5. Tatamilla nähdään tuolloin ottelemassa kaikki ikäluokat vyöarvorajoituksella max. 2 kyu. Raahesta tatamilla nähdään myös tuomariedustusta.

Ennen Haru-shiaita väännetään vielä kotisalilla salikisat torstaina 28.4, jotta kisavire Haru-shiaihin saadaan hiottua huippuunsa.

-Sami